JHY:lle on valittu uusi hallitus 

Uutinen 9.10.2023

Hallituksen varapuheenjohtaja Annika Sormunen ja puheenjohtaja Juha-Pekka Salmi

Jätehuoltoyhdistyksen syyskokous järjestettiin 4.10.2023 Jätehuoltopäivien yhteydessä Turussa. Hallitustoiminta kiinnosti kokouksen osallistujia aikaisempiin vuosiin verrattuna poikkeuksellisen paljon. Uuden hallituksen kokoonpanosta äänestettiin.

Jätehuoltoyhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin viime vuonna Suomen Pakkaustuottajat Oy:n senior advisor Juha-Pekka Salmi. Hän jatkaa tehtävässä toisen vuoden. Varapuheenjohtajaksi valittiin GRK Suomi Oy:n hankekehityspäällikkö Annika Sormunen.

“Hienoa että JHY:n toiminta kiinnostaa uusia ihmisiä! Hallitukseen saatiin pätevä joukko kiertotalouden osaajia eri taustoista. Osaamisemme vahvistuu ainakin ympäristökoulutuksen, viestinnän, innovoinnin, yrittäjyyden, arviointi- ja hankerahoitusosaamisen sekä kaupunkikehityksen osalta”, sanoo puheenjohtaja Salmi.

Puheenjohtajien lisäksi JHY:n hallitukseen vuonna 2024 kuuluvat Eija Jokela, Pekka Niskasaari (uusi), Jenni Rahkonen ja Tarja Niemelin (uusi). Hallituksen varajäseniä ovat Mikko Ahokas, Marko Prinz, Juha Orava (uusi) ja Anne Kandolin (uusi).

Uusi hallitus aloittaa tammikuussa 2024. 

JHY:n hallintoa uudistetaan

Syyskokouksessa esiteltiin yhdistyksen vuoden 2024 toimintasuunnitelma, joka kirvoitti osallistujissa runsaasti keskustelua. Yhdistyksen toimintaa ideoitiin innokkaasti ja uusia verkostoja luotiin.

Syyskokous siunasi toimintasuunnitelmassa esitetyn ajatuksen toiminnanjohtajan rekrytoinnista. JHY:n toimintaa koordinoimaan ja kehittämään palkataan osa-aikainen toiminnanjohtaja, jonka tarkemmat tehtävät määritellään sopivan henkilön löydyttyä.

“Vuonna 2024 JHY uudistuu ja pysyy ajan hermolla. Jos toiminnanjohtajan pesti pikkuisenkin resonoi, niin minuun voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä”, toteaa puheenjohtaja Salmi.


Lue lisää

  • Yleinen 18.9.2026

    Viimeinen kuulutus Materiaalikiertopäiville – vielä ehdit mukaan!
    Lue lisää
  • Yleinen 11.9.2026

    Materiaalikiertopäivät 2026 – Elinvoimaa kiertotaloudesta
    Lue lisää
  • Yleinen 10.9.2026

    Kutsu Materiaalikierto ry:n syyskokoukseen 6.10.2026
    Lue lisää
  • Blogi 24.8.2026

    Uusiomateriaalien testauksen ja käsittelyn työturvallisuuteen täytyy kiinnittää huomiota
    Lue lisää
  • Tapahtuma 30.6.2026

    Lähde mukaan MAKI jäsenmatkalle Ecomondo-messuille Italiaan!
    Lue lisää
  • Tapahtuma 10.6.2026

    Materiaalikiertopäivien ohjelma on julki ja ilmoittautuminen käynnissä
    Lue lisää