Kovamuovien kierrätys on pitkään ollut jätehuollon haasteellinen osa-alue. Vaikka muovien kierrätys on yleisesti edistynyt, kovamuoviset esineet – kuten muovihuonekalut, putket, lelut ja ämpärit – ovat usein jääneet erilliskeräyksen ulkopuolelle. Pirkanmaan Jätehuolto ja Hyötykeräys tarttuivat tähän haasteeseen pilotoimalla kuluttajille maksutonta kovamuovikeräystä.
Kiertotalouden näkökulmasta merkittävä avaus
Keväällä käynnistyneen pilotin avulla Pirkanmaan Jätehuolto ja Hyötykeräys tarkastelevat kovamuovien markkinapotentiaalia ja kotitalouksien halukkuutta lajitella kovamuovit laadullisesti oikein. Kuluttajilta tuleva muovijäte on sekalaista ja siten vaikeampaa kierrättää kuin esimerkiksi teollisuuden sivuvirrat. Pilotin tavoitteena on saada tietoa siitä, miten kovamuovien kierrätys voisi kehittyä osaksi alueellista kiertotaloutta ja millaisia edellytyksiä sen laajentamiselle on. Keräys on käynnissä Koukkujärven jätekeskuksessa Nokialla lokakuun loppuun saakka. Pilotissa keskitytään PE- ja PP-kovamuoveihin, kuten keittiötarvikkeisiin, muovisiin putkiin ja puutarhakalusteisiin. Nämä muovilaadut saadaan materiaalina kierrätettyä.
Kuluttajapalaute tukee keräyksen jatkokehittämistä
Kovamuovipilotti on saanut kuluttajilta kiitosta hienona ideana ja konseptina. Ensimmäisten palautteiden perusteella keräyksen jatkokehityksessä olisi kuitenkin tärkeää joko laajentaa keräys koskemaan kaikkia kovamuoveja tai selkeyttää lajitteluohjeita ja lisätä tiedotusta. Suurin osa vastaajista ei maksaisi erikseen keräyksestä, mutta kolmasosa olisi valmis maksamaan, jos hinta olisi kohtuullinen. Tämä korostaa hinnoittelun ja palvelumuotoilun vaikutusta lajittelukäyttäytymiseen.
Miltä näyttää kierrätysmuovin tulevaisuus?
Kovamuovien kierrätyksen tulevaisuus ja markkinapotentiaali ovat esillä tämän vuoden Pirkanmaan Jätehuollon asiantuntijaseminaarissa ”Kiertotalous talouden ajurina”, joka järjestetään Tampere-talossa 9.9.2025 yhteistyössä Kiertotalous Pirkanmaan kanssa. Paneelikeskustelussa ”Markkinaehtoinen kiertotalous – miltä näyttää kierrätysmuovin markkinan kehitys ja potentiaali?” on mukana myös Lauri Jokinen Hyötykeräyksestä.
Samaan aikaan Koukkujärven jätekeskuksessa toteutettavan kovamuovipilotin tulokset analysoidaan syksyn aikana keräyksen päätyttyä. Tulosten perusteella arvioidaan, onko kovamuovien kierrätykselle edellytyksiä laajentua pysyväksi osaksi jätehuollon palveluita. Mikäli pilotti osoittautuu teknisesti ja taloudellisesti toimivaksi, voivat Pirkanmaan Jätehuolto ja Hyötykeräys toimia suunnannäyttäjinä kovamuovien kierrätyksen valtakunnallisessa kehittämisessä.
Kiinnostaako kovamuovin kierrätys? Tule mukaan Jätehuoltopäivien yhteydessä järjestettävällle retkelle Eco3-alueelle. Yhdistys järjestää retken yhteistyössä Pirkanmaan Jätehuollon ja Hyötypaalaus Oy:n kanssa.
Maarit Särkilahti, kiertotalousasiantuntija, Pirkanmaan Jätehuolto Oy
Katja Alakerttula, kiertotalousasiantuntija, Kiertotalous Pirkanmaa / Ekokumppanit Oy