Maapallon ylikulutuspäivää vietettiin heinäkuun lopulla. Kuten valtaosa tämän blogin lukijoista tietää, tarvitsisimme 1,75 maapalloa nykyisen kulutuksemme aiheuttaman taakan kantamiseen. Mutta maapalloja meillä on vain yksi.
Meidän on asetettava tavoitteeksi materiaalien suljettu kierto. Mitään muuta tavoitetasoa ei meillä voi olla maailmassa, jossa resurssien tarve kasvaa, vaikka se jo nyt ylittää näin selvästi maapallon kantokyvyn.
Tämä ei tarkoita, että jokainen tehdas, prosessi tai maa toteuttaisi suljetun kierron yksin. Kyse on globaalista materiaalien kierrosta. Ja tästähän loppujen lopuksi myös kiertotaloudessa on kysymys.
Tarvitsemme muutosta monella tasoilla. Valtaosassa kuluttajatuotteita ja rakennusmateriaaleja lähdemme edelleen siitä, että neitseellinen materiaali on ensisijainen vaihtoehto. Lähtökohtahan pitäisi olla se, että neitseellistä materiaalia käytetään vain, jos kierrätysmateriaalia ei ole riittävästi saatavilla. Muutos on onneksi jo käynnissä.
Myös lainsäädäntömme laahaa edelleen liikaa lineaarisessa taloudessa. Jopa uutta regulaatiota saatetaan valmistella lineaaritalouden ehdoilla. Olenkin usein sanonut, että jokainen laki, asetus ja direktiivi pitäisi käydä läpi pykälä- ja artiklakohtaisesti ja arvioida se kiertotalouden näkökulmasta: Tukeeko se kiertotaloutta, onko vaikutus neutraali vai jopa negatiivinen?
Myös talouden ohjauskeinojen tulee tukea kiertotaloutta. Esimerkiksi oikeanlaisella vero-ohjauksella voitaisiin tukea sitä, etteivät kierrätyskelpoiset sivu- ja jätevirrat päädy jatkossa kaatopaikalle tai poltettavaksi.