Kreate Oy:lle ja Aalto-yliopistolle tehdyssä diplomityössä tutkittiin betonimurskeen tuotantoon liittyvää lainsäädäntöä ja erilaisia betonimurskeen tuotantotapoja. Selvisi, että lainsäädäntö aiheuttaa epäselvyyksiä.
Teksti: Sami Häkkinen
Infrarakentaminen vaatii suuria määriä kiviaineksia. Esimerkiksi kilometrin mittainen maantie vaatii kiviainesta arviolta 17 000–24 000 tonnia.
Suomessa neitseellisiä sora- ja kiviainesvarantoja on vielä runsaasti. Varannot kuitenkin sijaitsevat yhä kauempana kasvukeskuksista, joissa valtaosa rakentamisesta tapahtuu.
Tämä lisää kuljetuksista aiheutuvia kustannuksia ja hiilidioksidipäästöjä. Eräillä jätejakeilla, kuten betonimurskeella ja energiantuotannon tuhkilla, voidaan korvata luonnon kiviaineksia maarakentamisessa.
Rakentaminen erityisesti kasvukeskuksissa tapahtuu usein vanhoille teollisuusalueille, joissa on jo rakennuksia ja rakenteita. Uudistuotannon tieltä nämä vanhat rakenteet puretaan, jolloin esimerkiksi betoni- ja tiilijätettä syntyy lähempänä rakentamista kuin jos rakentamisessa käytettäisiin esimerkiksi luonnonkiviainesta.
Toimintamallilla tarkoitetaan prosessia, johon kuuluvat betonijätteen kuljetus, varastointi, käsittely ja hyödyntäminen maarakentamisessa. Erilaisissa toimintamalleissa muun muassa kuljetukset tai käsittelyn sijainti vaihtelevat. Eroavaisuuksia on myös muun muassa siinä, millaisia lupia tarvitaan.
Diplomityössä toimintamallit jaettiin kolmeen tyyppiin käsittelyn sijainnin mukaan: kiinteä laitosmainen tuotanto, tuotanto purkutyömailla sekä tuotanto hyödyntämiskohteessa.
Diplomityön kokeellinen osio piti sisällään päästölaskentaesimerkin ja asiantuntijahaastatteluja. Haastateltavina oli viranomaisia, konsultteja, betonimurskeen tuottajia, hyödyntäjiä ja tilaajia.
Päästölaskentaesimerkeissä keskityttiin ainoastaan hiilidioksidipäästöihin. Infrarakentamisen päästölaskennalle ei ole luotu vielä kansallisia ohjeita, minkä vuoksi päästölaskennan tekeminen oli haastavaa.
Ohjeiden puuttumisen takia päästölaskennassa keskityttiinkin ainoastaan kuljetuksen aiheuttamiin CO2-päästöihin. Päästölaskenta toteutettiin yhdessä VTT:n kanssa.
Yksi diplomityön mielenkiintoisimmista havainnoista oli se, että betonijätteen käsittelyyn liittyvät lupa- ja ilmoitusmenettelyt eivät ole yksiselitteisiä.
Esimerkiksi purkutyömailla voidaan tapauskohtaisesti murskata betonijätettä ilman ympäristölupaa, meluilmoituksella. Siihen kaivattaisiin tarkempia ohjeistuksia. Usea haastateltava piti menettelyä lainsäädännön vastaisena.
Betonijätteen käsittelyyn kaivattiin muutenkin yhtenäisempää ja sujuvampaa ilmoitus- tai rekisteröintimenettelyä, sillä ympäristöluvan käsittelyajat ovat pitkittyneet.
Haastatellut asiantuntijat eivät missään nimessä pitäneet ympäristölupaa huonona menettelynä, mutta betonin murskauksen ympäristövaikutuksiin nähden he pitivät sitä ylimitoitettuna menettelytapana.
Tuleva End of Waste -asetus (EoW) on muuttamassa betonimurskeiden hyödyntämistä merkittävästi. Asetus mahdollistaisi sen, että tietyt kriteerit täyttäessään betonimurske ei olisi enää jätettä, vaan sitä voisi hyödyntää tavallisen kiviaineksen tapaan.
Tuleva valtioneuvoston asetus jättäisi kuitenkin purkutyömailla melupäätöksen nojalla tuotetut betonimurskeet kokonaan asetuksen ulkopuolelle, jolloin iso osa Suomessa tuotetuista betonimurskeista olisi edelleen jätettä, vaikka kaikki asetuksen vaatimat ominaisuudet täyttyisivät. Tämä olikin myös yksi niistä syistä, joiden vuoksi asiantuntijoiden mielestä lainsäädäntöön tulisi saada selvyys. Näin mahdollisimman iso osa Suomessa tuotetuista betonimurskeista saataisiin EoW-asetuksen pariin ja jalostettua mahdollisimman korkeatasoiseksi tuotteeksi.
Diplomityöllä haluttiin tuoda esille erilaisia tapoja tuottaa betonimursketta maarakentamiseen. Työn taustalla on uudistunut valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa (VNa 843/2017), jossa betonimurskeen tuotanto on rajattu ympäristöluvallisiin laitoksiin ja purkutyömaille. Käsittelyn eli murskauksen ei tarvitse tapahtua samalla kiinteistöllä, jolla itse purkaminen tapahtuu.
Diplomityöllä selvitettiin, voisiko purkutyömaan sijasta betonimursketta tuottaa hyödyntämiskohteessa, kuten maanrakennustyömaalla, ilman ympäristölupaa. Tämä toisi esimerkiksi maanrakennus- sekä purkuyrityksille lisää mahdollisuuksia jätteen asianmukaista hyödyntämistä varten.
Betonimurskeen ympäristövaikutukset tunnetaan laajalti, mutta pitkäaikaisvaikutuksia pohjavesiin ei ole kattavasti selvitetty.
Tulevaisuudessa olisi erityisen tärkeää selvittää, aiheutuuko betonimurskeen käytöstä pitkän aikavälin vaikutuksia pohjaveteen. Tutkimalla betonimurskeen pohjavesivaikutuksia voidaan varmistua betonimurskeen käytön mahdollisuuksista ja rajoitteista.
Kirjoittaja työskentelee Kreate Oy:n kiertotalous- ja ympäristöyksikössä projekti-insinöörinä. Hänen diplomityönsä Betonijätteen hyödyntämisen toimintamallit maarakentamisessa valmistui syksyllä 2019. Työtään varten hän sai Jätehuoltoyhdistyksen stipendin.