Hyppää sisältöön

JHY:lle kolme uutta kunniajäsentä

Jätehuoltoyhdistyksen syyskokous päätti kutsua yhdistyksen kunniajäseniksi Markku Illikaisen, Auli Westerholmin ja Risto Pohjanpalon.

Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen tarkoitusta tai toimintaa.

Auli Westerholm

Kuva: Susanna Kekkonen

Auli Westerholm jäi eläkkeelle alkuvuodesta 2021 tehtyään pitkän uran kiertotalouden asiantuntijana. Westerholm toimi JHY:n hallituksen puheenjohtajana vuosina 2010-2014.

Lue Auli Westerholmin haastattelu Jäteplus-lehdestä 2/2021.

Risto Pohjanpalo

Kuva: Risto Pohjanpalon kotialbumi

Risto Pohjanpalo työskentelee Kuusakoski Oy:ssä yhdyskuntasuhteiden johtajana. Pohjanpalo toimi JHY:n hallituksessa 10 vuoden ajan.

Lue Risto Pohjanpalon ajatuksia JHY:n merkityksestä.

Markku Illikainen

Kuva: Nina Susi

Markku Illikainen on tehnyt mittavan uran jätehuollon johtotehtävissä. Hän muun muassa johti oululaista Kiertokaari Oy:tä sekä sitä edeltävää liikelaitosta vuosina 1995–2020. Illikainen on aktiivinen alan kehittäjä ja rohkea keskusteluja.

Muut kunniajäsenemme

JHY:n muut kunniajäsenet ovat: Heikki Saarento (kuollut), Leo Helminen, Juha Kaila, Matti Vehkalahti, Seija Paajanen, Esa Tommila, Tapani Flaaming, Mauri Marttila, Simo Isoaho, Esa Mäkelä, Anja Hakkarainen, Veikko Salli, Markku Salo, Sakari Salonen ja Tuuli Myllymaa.

Liity Jätehuoltoyhdistyksen jäseneksi vuodelle 2021

Saat muun muassa edullisemman osallistumismaksun lokakuun Jätehuoltopäiville.

Lue lisää jäsenyydestä ja liity kiertotalouden osaajien yhteisöön!