Hyppää sisältöön

Vouhkataan yhdyskuntajätteestä

Me kuluttajat tuotamme valtakunnan jätevirrasta noin kaksi prosenttia. Tämä on erityisesti jätehuoltoalalla hyvin tunnettu fakta. Miksi yhdyskuntajätteestä sitten keskustellaan niin paljon? Eikö ennemminkin pitäisi puhua niistä tonnimääristä, joita muodostuu kaivannaisteollisuudessa, prosessiteollisuudessa ja rakennustoiminnassa?

Ehkä näinkin, mutta vielä emme voi kuitata yhdyskuntajätettä hoidetuksi yhteiseltä työlistaltamme. Tarkastellaanpa asiaa hieman tarkemmin.

Euroopan parlamenttiin valittiin taas uudet mepit säätämään direktiivejä ja asetuksia. Heihin kohdistuu paljon paineita ja odotuksia ympäristöasioihin liittyen. Meitä edustavilla mepeillä on kaikki avaimet käsissään myös jäteasioissa, ja he pitävät yhdyskuntajätettä ”erityisessä suojeluksessaan”.  Mepit säätävät yhdyskuntajätteelle kierrätystavoitteita – siis niitä, joihin me emme Suomessa ole vielä yltäneet.

Olisiko tässä tarpeeksi perustetta vouhkaamiselle?

Yhdyskuntajäte on kodeissa ja yrityksissä syntyvää materiaa, jolle ei enää ole käyttöä. Siis kelvotonta materiaa, jota alkemiassa kutsuttiin hyödyttömäksi jätteeksi – latinaksi caput mortuum.  Mutta onko yhdyskuntajäte sittenkään käyttökelvotonta?

Yhdyskuntajäte sisältää paljon sellaista, joka voidaan vielä hyödyntää materiaalina. Kun näin tehdään, korvataan neitseellisiä luonnonvaroja ja vähennetään kasvihuonekaasujen muodostumista.  Kaatopaikalle sijoittaminen on tästä näkövinkkelistä katsoen vihoviimeinen konsti.

Yhdyskuntajätteen polttaminen energiaksi fossiilisten polttoaineiden sijaan ei herätä enää niin vahvoja tunteita kuin kymmenisen vuotta sitten. Kuitenkin kotitaloudet ja yritykset toivovat lisää mahdollisuuksia lajitteluun. Päänvaivaa aiheuttavat erityisesti muovi, ruokajäte ja elinkaaren päässä olevat tekstiilit. On ymmärrettävää, että ihmiset haluavat tehdä osansa.

Päivittäin avaan keittiössä roskiksen oven ja sujautan johonkin siellä olevista pöntöistä muovia, biojätettä, kartonkia tai muuta yhdyskuntajätettä.  Silloin on kai selvää, että ymmärrän jotain kiertotaloudesta.

Ymmärrän jotain myös teollisuuden tuhansista ja tuhansista jätetonneista. Tämä ei kuitenkaan vaikuta omaan kierrätysintooni tai saa minua ylenkatsomaan kanssakulkijoiden intoa yhdyskuntajätteeseen. Kierrätysasteen nostamisessa riittää hommaa meille kaikille.


Ilmoittautuminen vuoden 2019 Jätehuoltopäiville on avautunut.  Tule mukaan keskustelemaan ja kohtaamaan muita kentän ammattilaisia! Tapahtuma järjestetään 2.-3.10.2019 Tampereen Sokos Hotel Tornissa. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu 2.9. mennessä early bird -hintaan.