Hyppää sisältöön

Kaatopaikan karttajat: Hävikkiruokakauppa kannustaa ilmastoystävällisiin valintoihin

Kauppakeskus Rediin Helsinkiin on avattu hävikkiruokakauppa Loop. Se rikkoo ennakkoluuloja ja jakaa tietoa ruokahävikin vähentämisestä.

Teksti Maija Huitu Kuva Heidi Uppa

Mistä hävikkiruoka tulee kauppaanne, hävikkiruokakauppa Loopin toiminnanjohtaja Heidi Uppa?

Hävikkiruoka tulee Loopiin pääosin elintarviketeollisuuden ja kaupan ylijäämänä sekä erilaisista tapahtumista. Lisäksi saamme jonkin verran lahjoituksia.

Elintarviketeollisuuden ylijäämällä tarkoitetaan ylijäämää, jota syntyy, kun valmistaja, esimerkiksi meijeri, valmistaa enemmän tuotteita kuin se myy. Valmistajat päättävät tuotantomäärät kysyntäennusteiden tai ennakkotilausten mukaan, mutta aina kysyntä ei vastaa jo tuotettujen tuotteiden määrää. Tätä hävikkiä myymme Loopissa.

Millaisia tuotteita Loopissa myydään?

Esimerkiksi kuivatuotteita, mausteita, juomia, tuoretuotteita kuten, kasviksia ja hedelmiä, kasviproteiineja ja pakastettuja valmisruokia. Tuotevalikoimamme ei ole vakio, vaan se vaihtelee saatavilla olevien hävikkituotteiden ja lahjoitusten mukaan.

Tavoitteemme on edistää kiertotaloutta ja kestävää ruokakulttuuria. Siksi pyrimme myymään erityisesti ilmastoystävällisiä tuotteita, kuten kasviproteiineja ja kasvipohjaisia välipaloja.

Miksi on hyväksyttävää tehdä bisnestä ruokahävikillä, vaikka hävikistä pitäisi päästä eroon?

Ruokahävikkiä syntyy yhä, vaikka elintarviketeollisuuden, logistiikan ja kaupan toimintatapoja kehitetään.

Loopin toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon yhdistys Wonky Foods ry. Toimintamme tuottojen pitää kattaa kulut, mutta kaupallisiin toimijoihin verrattuna voiton tavoittelu ei ole keskeisin tavoitteemme. Mahdollista voittoa kanavoimme vastaaviin, kiertotaloutta edistäviin hankkeisiin.

Millaisia syitä asiakkaillanne on ostaa juuri hävikkiruokaa?

Ylijäämäruoka on ympäristöystävällistä ja edullista. Ruokahävikin minimoiminen esimerkiksi ylijäämäruokaa ostamalla on helppo tapa pienentää ekologista jalanjälkeä.

Moni etsii nyt myös säästökohteita. Erityisesti opiskelijoita ja pienituloisia kiinnostaa ruuan hinta. Emme kuitenkaan halua olla halpahalli, vaan haluamme, että kaupassamme on miellyttävä asioida.

Millaisia ennakkoluuloja ihmisillä on hävikkiruokaan liittyen, ja miten vastaatte niihin?

Suomessa hävikkiruoka on pitkään yhdistetty ruoka-apuun ja vähävaraisuuteen. Esimerkiksi punalaputettujen tuotteiden ostamista on saatettu häpeillä.

Asenteet ovat onneksi kuitenkin muuttumassa. Kannustamme ihan kaikkia hyödyntämään hävikkiruokaa. Haluamme levittää tietoa ruokahävikin pienentämisen tärkeydestä ja tuoda hävikkiruokaa kaikkien saataville.

Myös hävikkiruuan laatu mietityttää osaa ihmisistä. Tarkistamme säännöllisesti parasta ennen -päivämäärää lähestyvien tuotteidemme laadun ja jaamme asiakkaille tietoa muun muassa pakkausmerkinnöistä, ruuan säilytyksestä ja valmistuksesta kotona.

Kannustamme parasta ennen -päivättyjen tuotteiden aistinvaraiseen tarkasteluun.

Ruokahävikistä keskustelu on perinteisesti ollut sävyltään syyllistävää, mutta uskomme inspiroivaan lähestymistapaan.