Hyppää sisältöön

Moni hinta päältä kaunis

Viime kesäksi tuli ostettua nätit sandaalit, mutta jo nyt pitäisi ostaa uudet. Kuulostaako tutulta? Halpa hankinta osoittautui lyhytikäiseksi.

Tänä kesänä aion ostaa kestävät kengät. Huollan niitä ja pidän hyvännäköisinä vuodesta toiseen.

Ostopäätöstä tehdessä ei heti osaa ajatella, mitkä ovat pitkän aikavälin kustannukset tai säästöt. Yksittäisen ihmisen teot voivat tuntua pieniltä, mutta millainen vaikutus kulutukseen olisikaan, jos kaikki eurooppalaiset alkaisivat tehdä kestävämpiä päätöksiä!

Samanlaisia päätöksiä isommassa mittakaavassa tekevät myös kunnat ja yritykset. Jos ne alkaisivat painottaa hankinnoissaan enemmän kestävyyttä kuin alkuinvestointeja, ottaisivat ne suuria askeleita kiertotalouden toteuttamisessa.

Jätehuoltoala voi näyttää suuntaa. Jätehuollossa isoja hankintoja ovat esimerkiksi keräysastiat, jäteautot ja käsittelylaitokset. Usein huomattava hintaero keräysastioissa kertoo myös laatuerosta, minkä vuoksi halvemmassa ratkaisussa uusi investointi tulee kohdalle aikaisemmin.

Jäteautohankinnoissa voi huomioida, että uusiutuva polttoaine on todennäköisesti tulevaisuudessa jopa ainoa vaihtoehto ja ehkä jo nyt halvempaa kuin fossiilinen. On todennäköistä, että myös sähköllä kulkevat jäteautot yleistyvät.

Jos tuijottaa pelkkää edullista alkuinvestointia, pitkän aikavälin kustannukset voivat yllättäen nousta korkeammiksi. Säästöjä syntyy varmemmin, kun hankitaan laadukkaita tuotteita ja tarkastellaan käyttökustannuksia. Tämä on kiertotaloutta parhaimmillaan, kun koko elinkaaren kustannukset pienenevät!

Maailman tämänhetkisestä tilanteesta huolimatta muistetaan katsoa myös tulevaisuuteen ja tehdä kestäviä ratkaisuja.

Mukavaa kesää kaikille!

Jenni Rahkonen
Jätehuoltoyhdistyksen hallituksen jäsen

Liity Jätehuoltoyhdistyksen jäseneksi

Saat muun muassa edullisemman osallistumismaksun lokakuun Jätehuoltopäiville!

Lue lisää jäsenyydestä ja liity kiertotalouden osaajien yhteisöön!